2.12.2013

#90 Näin meistä tuli me! [ Erikoispostaus ]


Tässä erikoispostaus kanien saapumisesta meille, historiasta meillä ja luonteista, jotka kanit omistivat meille tullessaan!


  
Kun omistin ensimmäisen pupuni Leon, tuntui pahalta pitää sitä omillaan. Olin 11v, innostunut kaneista ja osasin hienosti kieputella vanhempiani pikkurillini ympäri. Lopulta nämä sitten suostuivat toisen kanin ostoon. Etsinnöt eivät aluksi tuottaneet tulosta, mutta yksi päivä kävelimme paikalliseen eläinkauppaan ja siellä takahuoneessa tuhisi pikkuisia 6-viikon ikäisiä nyyttejä. Poikaset olivat nykyisen tuttumme vahinkopoikasia. Sain erikoisluvan katsoa verhon takaa niitä ja valinta olikin heti selvä. Yksi niistä tulisi meille!
       Pikkuisen ennen 8-viikon ikää sain valita omani ja se tuli meille. Halusin ehdottomasti nimetä poikasen jonkun seikkailuhahmon mukaan ja Indiana Jones oli se johon päädyin. Indyksi sen ristin lempinimeltään ja näin poika sai sitten nimensä. Alussa Indy oli oikea pölypallo. Ihan räjähtäneen näköinen sellainen! Oli helppo pallotella ja kääntää selälleen.
        Pojalle iski pian kuitenkin armoton murkkuikä, joka säikäytti minut kunnolla. Olin saanut ekan kanini vasta murkkuiän jälkeen, joten tämä oli ihan uusi kokemus minulle. Indy riehui sylissä ja raapi hirveästi. Mielestäni sitä oli paljon mukavampi katsella, kuin käsitellä. Siksi poika jäi joksikin aikaa vähemmälle käsittelylle.
     Urokset kasvoivat vierekkäisissä häkeissä pari vuotta, kunnes Leo menehtyi. Tämän jälkeen Indy kaipasi paljon huomiota ihmisiltä ja luottamuksemme kasvoi räjähdysmäisesti. Pojasta kasvoi niin herttainen ja lupsakka, että helpompaa ja suloisempaa sylikoira-kania saa hakea! Jos multa kysytään, niin Indy ei ollut mikään ylivoimaisen suloinen poikasena, vaan on nykyään paljon suloisempi!
Mitäs mieltä te olette? 
Pikkuinen pallero!

Räjähtänyt pallero ekaa päivää meillä..
   
 3kk iässä :)

6kk iässä!

Vuoden iässä!


Minä 12v ja Indy 1½v pallero ( jo itsensä näköinen, mutta pulleampi! ) 

-------------------------

Pepsi tuli meille 28.3.13 eli melkein vuoden ikäisenä.
    Se tuli meille Lahdesta yhdeltä tytöltä, jolla oli paljon kaneja ulkokanilassa. Pepsi oli arka ja kotona jouduin tekemään paljon työtä sen luottamuksen saamiseksi! Samoihin aikoihin kun sain Pepsin aloin kirjoittelemaan tänne blogiinkin, joten olette aika hyvin saaneet seurailla neidin elämää siitä lähtien, kun se meille tuli! Pepsi on aivan ihana rohkea pupunen nykyään, ei voisi uskoa samaksi kaniksi!


 ^^  vauvakuvia edellisestä kodista, kattokaa mikä hirveä tukka! :D

 Eka kuva meiltä :)
 Ja oli aina varuillaan..
 Ekaa kertaa ulkona meillä, jännitti niin että oli pakko pysyä boksin päällä!


Nykyään maailman paras! :3

-----------------
 

Varmaankin kaikki tietävät jo Marleyn tarinan? Se on melko lyhyt ja ytimekäs. Neiti syntyi meille Indystä ja Pepsistä viime toukokuussa. Ihastuin heti sen väriin ja silmänsä avatessaan myös luonteeseen! Marley oli todella helppo käsitellä, tykkäsi ihmisistä ja oli porukan rohkeimmasta päästä. Koko ajan oli ajatus sen pitämisestä, uskalsin varmistaa asian kuitenkin vasta siinä 7-viikon ikäisenä, kun luonne oli kunnolla selvä. Marley onkin kasvanut täällä meillä vanhempiensa kanssa. Ottanut molemmilta hyviä ja huonoja puolia. Pepsin takia pelkää koiria, mutta Indyn ansiosta rakastaa olla rapsuteltavana! Lyhythän tämä Marleyn kertomus oli, mutta jos palailette viime kesän postuaksiin voitte lukea neidistä enemmän!

Olisko 3-viikon ikäisenä

4-viikon iässä?

6-viikon iässä.




Oma pallero!


Huomenna luvassa arvonnan tulokset!


29 kommenttia:

  1. Indy oli poikasena minusta kovin hassun näköinen, kuten myös Pepsi nuorempana.. Nykyään kummatkin, sekä Marley on todella kauniita kaneja :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi olivathan ne aika eri näköisiä! Puput kiittävät! :)

      Poista
  2. Voi, indyn poikaskuvat ovat aivan hurmaavia <3. Minäkin tahtoisin tuollaisen pupun kuin Indy. En tietenkään väitä, että nykyisissä mitään vikaa olisi, mutta kuitenkin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, jep ei tollasia Indyjä ihan noin vain löydy, mulla kävi todella hyvä tuuri :3 kiitos paljon!

      Poista
  3. ihanat kanit! Pepsi vammaiskorva on mun suosikki :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Sun kanit on ihan super-söpöjä!

    http://ellinelamaa.blogspot.fi/ On muki pupu söpö ♥

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3.12.13

    Pepsi on aivan ihanan näköinen <3

    VastaaPoista
  6. Oi, sun kaikki kanit on kyllä niin ihania! Indy on kyllä ihanan pörrösen näkönen pienenä :D

    VastaaPoista
  7. ihana postaus! voi, noi kaikki kuvat missä ollaan nuoria:3 ja toi mitä oot pepsin kanssa aikaan saanu, on aivan mahtava suoristus! mulla on vähän sama edessä Omegan kanssa:D Pepsi on hauskan, mutta ihanan näkönen pitkän tukkansa kanssa!<3"pepsi the tukka-jumala!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitos! No kyllä se sunkin vaiva varmasti palkataan omegan kanssa! :3

      Poista
  8. Kiva postaus(: Ihanat Pepsi,Indy ja Marley:D Osaatko muuten ehdottaa hyviä nimiehdotuksia poika kanille(:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :3 no mun mielestä Felix on sulonen (:

      Poista
  9. Siis tosi tylsä postaus. En jaksa lukee tällasii, kirjota välil sun pupukavereist mitä oot tavannu..... Ja ompas sulla rumat puput....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D44 voisin vaik kirjottaa yhest anniinast jonka tapasin, kyllä siitä juttua riittäis!! :))

      Poista
    2. Se kuulostaa kivalt tyypilt. Anna mennä vaan! Ps. Sul tul uus pedokuva :)

      Poista
    3. Uh sounds like a plan (; oi ihanaa!

      Poista
  10. xDDD Oompas mä muuten tyhmä.. Mä tajusin vasta nytten, että tuossa kuvassa, jossa olet 12v ja kuvatekstissä lukee "jo itsensä näköinen mutta pulleampi" et tarkoita itseäsi vaan indyä :D!!! Mää tunnen itseni hirveen tyhmäksi :P

    VastaaPoista
  11. Anonyymi3.12.13

    KAIKKI teen puput on kauniita.
    Lisää postauksia, jossa on "pupukuvatarinoita" Jop no jos ei sittenkään? :D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi4.12.13

    Vui miten ihana tuo räjähtäny pallero! Ja Indyn ekat kuvat on ihan sairaan ihanii <3 Useemmin tällasii postauksii vaa, ja videoita varsinki rakastan!

    VastaaPoista
  13. Anonyymi4.12.13

    aaw, mistä näin söpöjä pupuja löytyy? nää on ihania kuvia!<3 Marley vauvana, mikä ois söpömpää:3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihihi :3 Sulosuushan se oli!

      Poista
  14. Mun kani on kans tollane ihme korva kani❤️

    VastaaPoista
  15. Ihanat :3 Kun luin ton Pepsin jutun, niin siellä on siitä käytöksestä (räpistely sylissä, arkuus...), kun mun Viljalla on samat jutut ny. Oon kokeillu samoi juttui jo jonkun aikaa, ei oo niin arka enää, mutta sätkiminen ei lopu :( Se (Vilja siis) on 1kk nuorempi ku Marley. Pörröllä on kyl melkein sama tarina, ku Indyllä :)

    VastaaPoista

Hei! Kommenttien tarkistus voimassa. Asialliset kommentit aina tervetulleita!