7.6.2015

Miitämitä, mitä meille kuuluu?

Yllätyys!
Huip, tauko on tehnyt todella hyvää ja tulee tekemään jatkossakin. (Eli ei, en ole palaamassa blogin maailmaan) Ajattelin tulla vaan kertomaan teille olevani vielä elossa ja tässä samalla pari kanijuttuakin ilmoitella. Ikävä blogimaailmaan aina välillä tulee, mutta yleensä se katoaa hetkessä, kun katsoo ympärilleen ja tajuaa kuinka paljon on vielä tekemistä. Nyt kesällä mulla on kesätöitä, autokoulu, ylioppilaskirjoituksiin lukua ja joka viikonloppukin on täyteen buukattu menoa. Eipä tässä pahemmin aikaa bloggaamiselle siis olisi. Kanit voivat kuitenkin hyvin ja niistä kerronkin nyt vähän lisää!


Elikkäs mistäs sitä aloittaisi! No ensinnäkin Neva muutti jo muutamia kuukausia sitten uuteen kotiinsa, joka on vaikuttanut aivan mahtavalta. Olen todella iloinen, että tein ton päätöksen. Neva saa nyt aivan kaiken ansaitsemansa huomion ja sitä saatetaan nähdä vielä kisaradoillakin! Niko sen sijaan odottaa edelleen täydellisen kodin vastaan tulemista, mutta eiköhän sekin löydy ajan kanssa.
Vila on kasvanut aivan hurjasti ja sen kanssa olisi tarkoitus kesällä kisailla sen minkä kerkiää. Viime kesänä kisasin joka viikonloppu, mutta tänä vuonna en todellakaan kykene niihin lukemiin. Vila on käynyt jo muutamissa kisoissa, joissa joku muu on sen ohjannut. Neiti on pärjännyt aivan upeasti ja tuonut jo muutamia ruusukkeitakin kotiin, klassauksista puhumattakaan! Pepsi laiskottelee tapansa mukaan ja nauttii kesäsäistä ;)

Siinä siis pikakuulumiset ja hyvää kesää nyt kaikille minunkin puolesta!


17 kommenttia:

  1. Toivottavasti pääset kisaamaan Vilan kanssa kunnolla! Tahtoo nähdä senn >:3
    Hyvää kesää sulle ja pupuille! :')

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että postasit pitkästä aikaa!! :')

    VastaaPoista
  3. Hyvää kesää sinnekin!:) Ja onnea ylioppilaskirjoituksiin!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kuulla teistä näin edes vähän kun on jotenkin ollut tyhjä olo kun et ole tehnyt postauksia! Oon lukenut varmaan miljoona kertaa noi sun vanhat postaukset ja videot ja oon edelleen sitä mieltä että oot paras bloggaaja vaikka seuraan monia blogeja!

    VastaaPoista
  5. Huihui!! Onpa Vila iso! :D
    Ja kiva postaus!
    Hyvää kesää sulle ja pupuille! :3

    VastaaPoista
  6. Voi että miten yhdestä blogipostauksesta voi ilahtua niiiiin paljon! <3 tätä oli odotettu! :) ;) <3

    VastaaPoista
  7. Hyvä että tuli taas posdausta! Aiotko välillä kuitenkin postailla?

    VastaaPoista
  8. Kivaa kuulla teistäkin välillä! Hyvää kesää kuitenkin teille kaikille!

    VastaaPoista
  9. Anonyymi9.6.15

    Montako kania sulla nyt on? hyvää kesää <3

    VastaaPoista
  10. Yllätyin, kun pitkästä aikaa täällä on jotain uuttakin. (eli uusi postaus) Onpas Vila kasvanut paljon! :3 Hyvää kesää sinulle ja pupuille! :')

    VastaaPoista
  11. Anonyymi11.6.15

    Ihanaa että teit ees tämmösen pikku postauksen. Ootpas kuuluisa kun on kalenteri koko-ajan buukattu täyteen :D

    VastaaPoista
  12. Anonyymi14.6.15

    Mistä ostat niitä "ketjuja" kaneille mis on esim. Niit puisii kukkii ja siin toises on jalkapalloi :)?

    VastaaPoista
  13. Voi taivas miten ihanaa kun näin että uus postaus on tullut!!! :O ;3 ♡ Oli ihan sika kiva kuulla että teillä menee hyvin. Neva sai varmasti hyvän kodin.. ;D

    VastaaPoista
  14. Anonyymi17.6.15

    Osaisko joku sanoo saako kanille antaa kuivattua tai tuoretta ruusua? :D

    VastaaPoista
  15. Kiva kun tuli taas postaus! :) Hyvää kesää sulle ja pupuille! :)

    VastaaPoista
  16. Anonyymi29.6.15

    Ilahduttipas tämä postaus mua paljon ja en tiiäkkään miten voisin kiittää sua,sun ansiostas mulla on täällä kaksi maailman ihaninta pupua ( :

    VastaaPoista
  17. Olen Ninja's Neverending storyn omistaja ja aloitin oman blogin :) http://loikkivat.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista

Hei! Kommenttien tarkistus voimassa. Asialliset kommentit aina tervetulleita!